Kaksijakoinen viikonloppu

Piha turkasen täynnä voikukkaa

Kylläpä oli kaksijakoinen viikonloppu! Lauantai meni kuin tulisilla hiilillä ja sunnuntai pyhitettiin herkuttelulle. Lauantaina kevään ja lämpöisten ilmojen odotus "kostautui", sillä maahan puskettiin kaikki mitä puskettavissa oli ja se ei ollut mukavaa. Edes kahvitauolla ei päässyt herkistelemään ja nauttimaan hienosta keväisestä kelistä. Ei ole ollut aikaa, ei ole ollut ilmoja. Kodin esikasvatuksetkin alkoivat jo nuokkumaan pienissä purkeissa ja ainankin krassi protestoi kellastumalla. Onneksi krassia oli laitettu alulle hieman isommalla kädellä ja kättä suurennettiin vielä laittamalla loputkin krassit nopeaan esikasvatukseen kotioloissa. Krassi siellä, krassi täällä, mutta milloin krassi kukkii paikan päällä?

Jostain syystä nämä yksivuotiset kasvit ovat takaraivossa hieman kummitelleet ja tuntuu, että niihin on mennyt liikaa aikaa ja energiaa, niiden yksivuotisuuteen nähden. Toki niillä on tärkeä virkistys elementti ja tarkoitus pihan pimeissä pilkuissa, mutta - no, menköön keltanokkaisuuden piikkiin - liika on liikaa. Tuntuu, että menee liiaksi hienosäädöksi. Pihan luonnonmukaisuus on katoamassa.

Huputetut ruokapenkit

Perunaksi valittiin viime vuoden hyvän kokemuksen perusteella siikli. Kappa (oikeasti se oli n. litran vetoinen peltipönikkä, mutta kappa kuulostaa mukavammalta) siemen-siikliä torilla maksoi 5 euroa ja siitä syömme liki loppuvuoden mikäli multapehko niin päättää. Nyt ei tarvinnut miettiä sitä, miten päin perunat laitetaan maahan, kun se varmentui viime kesänä. Tämän kesän perunat olivat pienehköjä ja niitä meni maahan enemmän kuin viime vuonna. Jännittävä vertailukohta! Istutus tapahtui pari viikkoa viime vuotta myöhemmin. 

Auringonkukan ensikosketus maaperään esikasvatuksen
jälkeen

Auringonkukat laitettiin tänä vuonna siinä vaiheessa maahan, kun viime vuonna ne pääsivät kaiken kaikkiaan tähän korkeuteen. Nyt toiveet siellä osastossa ovat korkeammat. Lauantain kiire sotki kunnon istutuksen, joten siellä voi hutilointi käydä kalliiksi. Tarkoitus oli laittaa auringonkukille kunnon multapeti, eikä pelkästään lapiolla tehdä pientä reikää. 

Eniten harmitti ruohon hurja kasvu viikossa ja kun sitä lauantain aikana ei ehtinyt ajamaan laisinkaan. Aika pikkumainen harminaihe, kun pelissä on koko kauden kasvusato! Piha oli kuin joutomaan takaosa. Niin kaunis kuin voikukka onkaan, niin ei mahda, pois se on saatava. Matalaksi. Eikä vastaleikattua nurmea voita mikään, se tuli jo viime kesänä havaittua. 

Patjarikko pärjää mainiosti

Jälkikäteen ajatellen lauantai oli kuitenkin tehokas päivä, ei siinä mitään ja tässä tilanteessa oli hyödyllisintä olla puskutraktori. Lauantain ja sunnuntain suurin ero tuli näkyviin keinussa. Kun lauantaina sitä ei kaikessa tohinassa edes ehtinyt laittaa paikalleen, niin sunnuntaina siinä ehti viltin suojissa pötkötellä ja hörppiä kahvia, samalla kun tarkasteli linnunpönttöjen asukkaiden askareita. 

Vaikka sunnuntain askareet jäivät määrällisesti vähäisiksi, niin merkitys oli vähintäänkin yhtä suuri kuin edellispäivän. Lipputanko sai rakoihinsa massaa ja ison askeleen lähemmäksi pystytyspäivää. Olipa mukava käyttää elämänsä ensimmäistä kertaa luurankoa (sitä puristinta) ja silotella massalla reikiä. Ensimmäiset pursotukset menivät saappaille ja ruohikkoon, mutta nopeasti sitä oppi napsauttamaan töötin kiinni. 

Keto alkaa pikkuhiljaa elämään

Kedon aluskasvillisuus tuntuu olevan muhkeassa kunnossa ja sieltä sai rapsia kymmenkunta voikukan juurta pois. Nyt keto-alku on pyhitetty koskemattomaan olotilaan. Ensimmäiset kukat ovat sieltä tulossa, joten viime vuoden kaikki siemenet eivät menneet linnuille. Odotukset ovat jo toista vuotta suuret. 

Loppuajaksi sunnuntai-iltaan sain vielä ruohonleikkurin käyntiin ja näin pihanurmesta tehtiin arvoisensa. On se piha monttuinen, mutta persoonallinen. Yhden nikehdyksen taktiikalla pihanurmi kaatui; yhdellä lepotauolla. Kyllä sitä pihan kauneutta saa ihmetellä oikein istuvalteen kun nurmi on vasta-ajettu! Silmä lepää!

Viikonlopun höyryt on pesty ja huuhdeltu pois ja nyt mieli on vähintäänkin innokas. Lipputangon saa kohta pois mielestä, sillä se on maalausta vaille valmis noin periaatteessa. Näin pääsee keskittymään seuraavaan projektiin. Puutarha penkkeineen tulee pikkuhiljaa hieman jo itsekseen, mutta mukavia kupsutuksia on vielä paljon jäljellä. Ei rikkojen poisto niin kurjaa ole, sillä työnjälki on kuitenkin näkyvää. Sen verran pidempi rikka on vallannut aloja siellä täällä, että ensi kerralla lienee parasta laittaa viikate kuntoon ja hieman heilautella sitä. Kyllä tämä tästä, tuumin kun samalla hörppään kahvia ja otan lämmintä raparperipiirakkaa. Omasta maasta.