Polvitoppaukset loppukesäksi

Kesäilta

Puutarhan hoito on muodostumassa enemmän henkiseksi ja sopivasti välinpitämättömäksi. Tuska alkaa helpottamaan, sillä nyt on ihan oikeasti kaikkea kivaa tulossa, vaikka paljon pettymyksiäkin on ilmassa. 

Kasvimaa on lähtenyt ihan sopivasti liikkeelle. Retikat, ruohosipulit, sipulit ja kaikki muut ovat kotiutuneet karuun multaan. Ruusukaalikin kaikessa hentoudessaan on yhä elossa; tuskin tekee mitään tänä koleana kesänä. Hätäpäissäni laitoin nopean esikasvatuksen uudestaan, kun luulin, että ruusukaalin hentous johtui liian kovasta auringon paisteesta. Sama runko on tullut varjoisammallakin esikasvatuspaikalla. Hento mikä hento. Uuteen esikasvatukseen laitoin myös maissin. Kiire tulee, mutta ei haittaa. Pidetään boheemi linja.

Takaiskuja on koettu mm. krassin kohdalla, joka ei jaksanut ilman määrätietoista kastelua kuin pari päivää. Taistelua on auringonkukan kanssa, joa ei meinaa jaksaa ponnistaa. Paremmin on menestynyt maahan istutettu siemen kuin esikasvatettu! Eli se siitä esikasvatuksella oikomisesta.

Kitkeminen jaksaa aina yllättää. Ehkä sen näkevyys on sen voima. Käden jälki näkyy. Myös se, että saa upottaa sormet multaan, tuntuu mukavalta. Kitkeminen on taistelua, puutarhanhoitoa selkänahasta. Mikäli juurituppo jää maahan, on se revittävä kynsin hampain sieltä pois. Sitä ei sinne jätetä!  

Kitkemisen riemua

Uutta ja oikomistakin on harrastettu. Muutamia pikkusydämiä ja mm. kevätvuohenjuurta. Valmiita paketteja, fiksujen ihmisten alulle panemia. Kevätvuohenjuurella yritetään saada aikaistettua ensi vuoden värimaailmaa. 

Saarekkeessa katkerot, keltasauramot, tarhakohokit ja puna-ailakit ovat kaikki lähteneet kasvamaan. Se on eri asia ehtivätkö ne tämän kesän rientoihin, mutta homma kuitenkin toimii. Viime kesänä kylvetyt kedon siemenet ponnistvat vasta tänä kesänä. Keto on ihan oikeasti ponnistamassa kukintaan ja se jännittää! Nyt vain odotellaan kauniita kesäiltoja, jolloin silmä saa levätä kauniissa kukkasissa.  

Kaiken kaikkiaan tilanne on hyvä! Se tuntuu hyvältä! Tuntuu kuin jokin jää olisi murrettu ja usko eteenpäin pääsystä on tullut takaisin. Kauden puutarharointi on vaihtunut selvästi happivajeesta rauhalliseksi hengitykseksi, vaikka ruoho rehottaa ja suurimmat osat penkeistä ovat autioina. Silti jotain kuhisee; se on tunne. Kuhinan huomaa siinä, että puutarhasta alkaa löytymään niitä pieniä kiintopisteitä, joita huokailee iltaisin kun päänsä painaa tyynyyn ja miettii koska pääsee uudestaan konttamaan polvet mullaksi. Sitä tunnetta ei muille voi kuvailla - sen tunteen tuntee jokainen puutarhuri tai multamyyrä henkilökohtaisesti erilailla. 

Puutarhassa alkaa näkymään oma persoona - oma käden jälki. Se on myös henkilökohtaista. Tietoisesti on jätetty muutama sopukka entiseen tilaan tai hyödynnetty entisten omistajien mieltymyksiä. Tarina jatkuu, draaman kaari säilyy. Ei ole järkeä kadottaa historiaa. 

Taas on siis lapsen mieli palannut ja se on hyvä merkki. Eli ei vaadita kuin polvitoppaukset loppukesäksi!