

Samalla istutettiin herneet, porkkanat, sipulit, kaalit jne... Niin tuli pieni tilkku täyteen kaikkea kivaa. Itse asiassa tilkku täytyi niin, ettei tillille ja ruohosipulille jäänyt tilaa. Sopiva paikka löytyi raparperipenkin takaa, aurinkoiselta paikalta. Pieni maan kääntö ja sen perkaus. Penkki valmiiksi ja siemenet sisään. Kuulostaa lotolta ja ehkä se sitä onkin. Tulisipa edes pieni voitto, saisi sitä sitten hymyillä.
Päivän eläinhavainto oli Auroraperhonen. Kauniit oranssit täplät siipien kärjissä. Ensin luulin perhosta harvinaiseksi, mutta tutkitun tiedon jälkeen se osoittautui yleiseksi lajiksi. Minulle se oli harvinainen; ei kaupungissa tuollaisia näe.
20.05.2014. Kaivon vettä ei ole vielä tutkittu, onko se juomakelpoista. Hain näytteen ja toimitin laboratorioon. Samalla vedellä olen kastellut kasvit ja viljelykset. Jonkin aikaa kun vettä on laskenut letkun pistoolista, alkaa veden kylmyys tuntumaan kädessä. Mitähän kasvit mahtavat tykätä noin kylmästä vedestä? Joku on sanonut, että kukat kannattaa kastella haalealla vedellä, jotta se imeytyy paremmin. Myös veden määrä neliötä kohti, varsinkin kasvimaalla lämpöiseen aikaan on hurja. On myös sanottu että kannattaa kastella vähemmän ja kunnolla kuin useammin ja hennommin. Käytän taas sitä mutu-tuntumaa ja lorottelen oman tunnon mukaan, välttäen kuitenkin jättämällä puolen päivän aikaa ainoaksi kastelukerraksi. Voisi kuvitella, että tämän hetkinen kostea ja samalla lämmin ilma sopii kasveille. Mutu-tuntumalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti