09.06.2014 - Kahvitauko kruunaa -

Mainio päivä! Heti pihaan tullessa huomasi, ettei nurmikkoa tarvitsekaan vielä ajaa. Olisikin mennyt jo liian systemaattiseksi. Sen verran on jonkin näköistä rutiinia ehtinyt muodostumaan, kun auton saa parkkeerattua ja tavarat nostettua joko rapuille tai kuistille, niin kierrämme tontin ja "tarkastamme" silmämääräisesti kasvuston. "Täällä ei ole tapahtunut mitään, kedossa jotain mihin ehkä pitää puuttua, palsamia puskan alla, kato herneet on kasvaneet, porkkanaa tulee - ei tule, kehäkukat ovat hengissä" jne... Vaikka olisi vain pari päivää mennyt edellisestä kerrasta, niin usko ja toivo on kova. Käytännössä mitään suurta ei ole tapahtunut, mutta pienestäkin saa iloa. Ja kun päivän mittaa ehtii tutkimaan penkkejä tarkemmin, huomaa paljon niitä iloisia pieniä asiota. Niin kuin tänään kävi. 

Kakkos kedon aluskasvillisuutta

Palataan kuitenkin ensin sinne ruohonuuri tasolle, sillä sieltä kaikki kuitenkin alkaa ja ponnistaa. Se pieni ihminenkin. Tällä hetkellä ja nähtävästi niin pitkään kun ongelma on ohitse, teemme jättipalsami tarkastuksen aivan ensimmäiseksi. Aronia pensaan alusta tiiraillaan, samoin naapurin pellon reunus ja oja, yläpihan kukkapenkki ja kompostin seutu ja nypitään kaikki palsamin alut pois. Tiedetään, että jättipalsami viihtyy kostealla maaperällä, esim ojan pientareella ja sitä tarkkaillaan. Tuskin kokonaan saamme levinneisyyttä estämään, mutta yritetään. Siemenet kuitenkin lienevät kulkeutuneen ojaa ja tietä pitkin seuduille, jonne meillä ei enää ole asiaa. Turvavyöhykettä rakennetaan. Kontatessa ja perattaessa säälittävän näköistä toista kedon alkua, löysin sieltäkin muutaman palsamin alun. Tottakai, kun tarkemmin ajatteli; vanhaa siirtonurmeahan se. Enemmän taisi kyllä harmittaa se suuri voikukkameri, joka oli vallannut vaahteran alustan. Silti pieniä ketokukkien alkuja oli havaittavissa. Pääsevätkö ne tämän kukintakauden starttiin, on eri juttu. Pidän peukkuja! 

Yksinäinen saniainen

Saniaista puskee ylimmälle kukkapaikalle. Ovat tulleet vauhdilla, parissa päivässä ja nyt pähkäilen, mitä niille tekisi? Yksirunkoista kasvustoa ja voisi kuvitella, että ovat vain piriste tulevan kukkameren keskellä - tai sitten vievät kaiken valon ja energian. Tilanne on siinä mielessä mukava, että saniaisia on ilmestynyt melko hajalleen ja niitä olisi helppo siitä karsia ja samalla sommitella.  Olen päättänyt jättää saniaiset vielä toistaiseksi rauhaan.

Tuntematon kasvi

Kuistin vieressä kasvaa melkein puskana kasvi jotain mistä en taas saa tolkkua. Se ei ole liian liki seinustaa, eikä sitä kastella, joten siitä ei ole välitöntä vaaraa talon rakenteille. Annan senkin olla siinä rauhassa ja tarkkailen tilannetta.

Omenoita tulossa

Kahvituon aikana ehtii miettimään päivän tekosia ja samalla kun katse siintää pihaa, ehtii rauhassa miettimään uusia jekkuja. Tällä kertaa tauko oli havannointia. Talon seinustalle oli noussut yksi kaunis keltainen pitkävartinen kukka. Harmaasta kivijalasta se erottui melkein kuin majakkana. Tuttu, mutta samalla niin tuntematon. Niskoja pyöritellessä huomasin, että omenapuut eivät olleet suuttunet kevään karsimisesta. Jokainen kolmesta puusta oli tehnyt omenan alut! On siis odotettavissa omenapiirakkaa! 

Keinu on jotakuinkin niillä main, että pystymme tarkkailemaan linnunpönttöjä ja niiden asutustiheyttä. Neljästä pöntöstä ainankin kolmessa asutaan ja kuistin katon pieli on myös vuokrattu. Vaahteran pöntön asukki on ollut epäselvä, mutta nyt tarkemmalla silmällä katsottuna, paljastui sinitiaiseksi. Kaksi pönttöä menee kirjosiepolle ja kuistin kolo on talitiaisen. Tarkkailimme kun tällä kertaa linnut lensivät normaalin metsään menon sijaan pellon yli. Kiikarointi paljasti, että pellon reunalla oli tuomi paketoituna ja nähtävästi kävivät niin sinitiainen kuin kirjosieppokin sulassa sovussa tuomenkehrääjäkoin toukkia noutammassa. Mukavaa kahvitauko ohjelmaa. 

Päivänkakkaran alkua

Loppupäivän mukava yllätys oli myös "saarekkeen" kasvuston seasta löytyneet päivänkakkaran varret. Vesisuihku kaatoi, mutta aurinko nostaa - näin toivon. Saarekkeen viikatointi saa tällä erää odottaa. 

Hyvä mieli jäi; kasvua oli taas tapahtunut. Kehitystä. Pieni luontainen kasvillisuus jaksaa myös ilahduttaa. Ensimmäinen kesä on mennyt toistaiseksi mukavasti. Ainoa stressi lienee taloon liittyvät tekniset ongelmat, mutta toistaiseksi pidän ne "positiivisinä" ajatuksen hajoittajina. Viherpeukun käteen on hyvä istuttaa välillä vasaraakin. Säilyy monipuolisuus. Ja oman maan perunosta saa potkua pakertaa kattoa vesitiiviiksi. Onneksi vain kuistin kattoa. 

Tuntematon kivijalan
vieruskasvi

Päivitys 10.06.2014; hetki sitten kotona kahvitauon melskeessä keskustelimme, kuinka kumpaisenkin lapsuuden mökkitonteilla oli erilainen tapa harrastaa kukkien kasvatusta ja viljelyä. Puolison mökillä suurin osa perustui vihannesten kasvattamiseen ja kukkien suosiminen oli toissijaista. Itsellä lapsuuden mökki on ollut myös vähemmän kukkaloistoinen, mutta ehkäpä huolitellumpi ja yritetympi kukkien osalta ja muutenkin vehreämpi, esteettisempi. Vehreys johtuu tietysti järvestä jota puolison mökillä ei ollut. Muuten tontti oli hieman synkkä ja kuiva.

Nyt pohdimme sitä, onko tämän hetkinen kukkatilanteemme siinä pisteessä, että pakolliset penkkien paikat ovat löytyneet. Itse näen tilanteen juuri näin; istutukset ovat juuri siellä, missä jatkossakin kaipaa kukkia. Miten tämä sitten jatkuu? Laajenevatko penkit kukilla vai lisääntyykö vehreys peittävillä ja runsailla kasveilla? Se on nyt jo varma, että kukkasipuleita viljellään sinne tänne. Itse asiassa tänään hankimme ensimmäiset sipulit. Pari pussia kalman sinistä ja höysteeksi värikirjoa. Kotimaiset lajikkeet, jos niitä on pääsevät paraatipaikalle, nämä ulkolaiset menevät sinne kuusen juurelle, hieman kätköön. Siellä missä ne havut ovat. Eli näin se menee; katse siintää jo seuraavaan vuoteen. Kulleron siemenseoksen paikkakin on hahmottumassa. Alitajunta tekee jatkuvasti työtä.